Tervetuloa Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen kolonialismityöryhmän ja Cinema Orionin yhteiseen elokuvanäytökseen ja keskustelutilaisuuteen maanantaina 13.5.2024! Viidennessä yhteisessä elokuvaillassa katsotaan western-klassikko Etsijät, ja pohditaan asutuskolonialismia historiakuvassa ja populaarikulttuurissa kautta aikojen.
Etsijät (The Searchers) on John Fordin ohjaama lännenelokuva vuodelta 1956. Elokuva pohjautuu Alan Le Mayn romaaniin The Searchers (1954). Elokuva kertoo keski-ikäisestä Yhdysvaltain sisällissodan veteraanista Ethan Edwardsista (John Wayne), joka lähtee pelastamaan komanssien kaappaamaa sukulaistyttöään.
Elokuva tuo ajalleen poikkeuksellisella tavalla esiin väkivallan osana lännen valloitusta, mutta toisaalta nojaa kuvauksessaan rasistisiin stereotypioihin alkuperäisväestöistä. Näytöksen jälkeen tarkastelemme historiaa elokuvan linssin läpi: Mitä Etsijät kertoo oman aikansa jännitteisistä suhteista rasismiin ja kolonialismiin? Entä miten historiakuvat ja populaarikulttuurin, erityisesti lännenelokuvan, mielikuvat asutuskolonialismista ovat muuttuneet aikojen saatossa? Mukana keskustelemassa ovat dosentti Risto Marjomaa, väitöskirjatutkija ja tietokirjailija Kukka Ranta ja emeritusprofessori Markku Henriksson. Tilaisuuden moderoi HWB:n kolonialismityöryhmän vetäjä, maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
Elokuvan kieliä ovat englanti, navajo ja espanja. Elokuva esitetään englanninkielisillä tekstityksillä.
Elokuvan kesto on 119 min.
Ohjelma:
Elokuvanäytös klo 17.00-19.00: Etsijät
Keskustelu klo 19.00-20.00: Asutuskolonialismi historiakuvassa ja populaarikulttuurissa
Keskustelu käydään suomeksi.
Elokuvanäytökseen on lipunmyynti, mutta keskustelutilaisuus on avoin ja maksuton kaikille halukkaille.
Elokuvasta:
Etsijät on tunnetuimpia western-klassikoita. Sight & Sound sekä Cahiers du Cinéma ovat listanneet elokuvan kuuluvan kaikkien aikojen kymmenen parhaan joukkoon, ja American Film Institute valitsi elokuvan vuonna 2007 sijalle 71 sadan parhaan amerikkalaiselokuvan listalla.
Elokuvan ohjaaja John Ford oli aiemmista lännenelokuvistaan saanut kritiikkiä tavasta, jolla Amerikan alkuperäisväestöä niissä kuvattiin. Niinpä hän halusi ”Etsijöissä” nostaa esille lännen valloituksessa käytetyn väkivallan ja rasismin. Fordin luottonäyttelijä John Wayne sai ehkäpä uransa parhaassa roolissa esittää päähenkilöä, jonka kostoretki kuvastaa katkeraa rotuvihaa. Samalla sivutaan Yhdysvaltain armeijan tekemiä veritekoja tavalla, jota ei ollut totuttu näkemään.
Hyvää tarkoittavista lähtökohdistaan huolimatta ”Etsijöitä” ei voi varsinaisesti pitää alkuperäisväestöä ymmärtävänä elokuvana, vaan pikemminkin osoituksena menneiden aikojen kyvyttömyydestä ylipäätään käsitellä aihetta. Komanssit esitellään osin traagisina uhreina, mutta samalla myös perinteisen näkemyksen mukaisina ylpeinä ja primitiivisinä villeinä, joiden kohtalona on väistämättä syrjäytyminen sivilisaation tieltä. Näin lännen valloitusta ei varsinaisesti kyseenalaisteta.
Elokuvan nimirooleissa ei nähdä alkuperäisväestön edustajia, eikä komanssien kuvaus muistuta mitään alkuperäiskansojen kulttuuria, vaan noudattaa uskollisesti valkoisten parissa syntyneitä myyttisiä käsityksiä villistä lännestä. Ford ei siis varsinaisesti tule puolustaneeksi Amerikan todellista alkuperäisväestöä, vaan yrittää tehdä oikeutta kuvitteelliselle näkemykselle ylväistä, mutta väkivaltaisista ja alkukantaisista sotureista. ”Etsijät” todistaa näin osaltaan, kuinka vaikeaa alkuperäiskansoille on ollut saada omaa ääntään esille, kun heitä ei ole edes kyetty näkemään sellaisina kuin he ovat, vaan heitä on typistetty heijastamaan länsimaisten ihmisten henkistä ylemmyyttä vahvistavia stereotypioita.
Liput:
11 €
Alennettu hinta: 9 € Historioitsijat ilman rajoja Suomessa ry:n jäsenille sekä muille alennusryhmille.
Liput ostetaan Cinema Orionin verkkokaupasta.
Järjestäjistä:
Historioitsijat ilman rajoja -verkostoon kuuluu yli 400 historioitsijaa, historian opettajaa ja historiapolitiikasta kiinnostunutta ympäri maailman. Suomalaisesta aloitteesta vuonna 2016 perustetun kansainvälisen verkoston ja suomalaisen Historioitsijat ilman rajoja Suomessa -yhdistyksen tarkoituksena on edistää historiatietoisuutta, historiaan liittyvää keskustelua sekä historiatiedon käyttöä konfliktien ehkäisemiseen ja ratkaisuun. Liity verkostoon allekirjoittamalla Historioitsijat ilman rajoja -deklaraatio. Voit tukea toimintaamme myös liittymällä suomalaisen yhdistyksen jäseneksi.
Lisätiedot:
Heta Hedman
Pääsihteeri
Historioitsijat ilman rajoja Suomessa ry
heta.hedman@hwb.fi
puh. 040 660 8979
Lipunmyyntiin liittyvissä asioissa olethan yhteydessä Cinema Orionin asiakaspalveluun!