Turun yliopiston erikoistutkija, Historioitsijat ilman rajoja Suomessa ry:n hallituksen jäsen, Bradley Reynolds piti puheenvuoron WISE:n turvallisuuspoliittisessa seminaarissa Mihin ETYJ on menossa?, joka järjestettiin 8.12.2023 Eurooppasalissa Helsingissä. Seminaari tarkasteli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön tulevaisuutta muuttuneessa eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä. Alla puhe kokonaisuudessaan:
”Mikä on Etyjin asema muuttuneessa maailmassa?
Haluaisin myös kysyä, mitä Etyj voi tarjota tässä uudessa eurooppalaisen turvallisuuden aikakaudessa? Mielestäni Suomen valtion ja kansalaisyhteiskunnan työ Etyjissä voi ja sen pitäisi jatkua. Perustelen tätä esittämällä muutamia esimerkkejä Suomen puheenjohtajuudesta sekä STETE:n historiasta. STETE perustettiin vuonna 1970 organisoimaan kansalaisten tukea ja osallistumista Euroopan turvallisuuskonferenssiin. Mutta aloitetaanpa tästä vuodesta puheenjohtajuudesta.
Kuten viime viikolla Wienissä näimme, dialogi esiteltiin keskeiseksi teemaksi, samoin kuin Etyjin uudistus. Esimerkiksi Yhdysvallat katsoo, että Etyjin tulisi tuoda eri mieltä olevat maat saman pöydän ääreen keskustelemaan tavanomaisten aseiden valvonnasta, rajaturvallisuudesta, terrorismin torjunnasta ja rahanpesusta. Uudistetun Etyjin tulisi olla paikka, jossa voitaisiin neuvotella ja tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa, muuten Yhdysvallat uhkaa vetäytyä Etyjista. Yhdysvallat haluaa vähemmän huomiota ihmisoikeuksiin ja ympäristöön.
Tämä on ristiriidassa useimpien asioiden kanssa, joita Suomi on tehnyt kuluneen vuoden aikana. Suomi teki laajasti töitä parantaakseen kansalaisyhteiskunnan mahdollisuuksia osallistua Etyj-politiikkaan. Tässä suhteessa Etyjillä on ainutlaatuinen lisäarvo verrattuna EU:hun ja Natoon, sillä se voi tarjota kansalaisyhteiskunnalle ja kansalaisille mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon ja toimia sen rinnalla.
Euroopan Unionin komission raportit ja Suomen valtion kansalaisyhteiskuntastrategia 2023–2027 toteavat, että kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten osallistumismahdollisuudet päätöksentekoon ovat tärkeitä demokratian heikkenemisen torjumiseksi. Etyj on vain yksi osa tätä kokonaisuutta, mutta tärkeä osa, koska se koskee osallistumista turvallisuuspolitiikkaan.
Etyjin puheenjohtajana Suomi pyrki ottamaan mukaan monia kansalaisyhteiskunnan toimijoita työhönsä, kuten Anu ja Johanna ovat esittäneet, ja se oli mielestäni erittäin kiitettävää. Me, Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys, olimme mukaan ja järjestin Helsingissä työpajan ”Ympäristöturvallisuus ja Etyj” jonka tavoitteena koota yhteen muiden maiden ETYJ-suuntautuneita kansalaisjärjestöjä ja suomalaisia ympäristöjärjestöjä. Järjestimme myös ”Spirit of Helsinki” -konferenssin viime kesäkuussa keskustelemaan Etykin merkityksestä eurooppalaisista näkökulmista. Mukana oli yli 150 osallistujaa ja kansalaisjärjestöä eri puolilta Eurooppaa.
Historia tarjoaa myös esimerkkejä siitä, miten Etykiä ja kansalaisyhteiskunnan osallistumista hyödynnettiin Suomen ulkopolitiikassa. Tehdessäni tutkimusta Kansallisarkistossa löysin, että STETE järjesti ensimmäiset turvallisuuspäivät täällä Helsingissä kahdeskymmenes ensimmäistä (21.) marraskuussa, vuonna tuhat yhdeksänsataa seitsemänkymmentä (1970). Paikalle tuli yli 250 suomalaista keskustelemaan Saksan kysymyksestä sekä Euroopan turvallisuuskonferenssin mahdollisuudesta.
Kaksi vuotta myöhemmin (vuonna 1972) muut kansainväliset toimijat järjestivät Brysselissä kansainvälinen konferenssi Euroopan turvallisuuskonferenssin tueksi. Siellä oli yli 800 edustajaa kahdestakymmenestä yhdeksästä (29) maasta – idästä ja lännestä – sekä kolmestakymmenestä kahdesta (32) kansainvälisestä järjestöstä. Tämä loi poliittisen ympäristön, jossa päättäjät kokivat, että heidän oli pakko ryhtyä vuoropuheluun toisen osapuolen kanssa, kuten historioitsija Michael Coty Morgan on todennut.
Tämä on tärkeää, koska niin sanotussa ”Helsinki-efektin” narratiivissa väitetään, että valtioiden neuvottelut ja Helsingin päätösasiakirja inspiroivat itäeurooppalaisia toisinajattelijoita ja kansalaisyhteiskuntaa. On kuitenkin lukuisia esimerkkejä siitä, että juuri kansalaisyhteiskunta oli keskeinen voima, joka painosti valtioita ryhtymään eurooppalaiseen turvallisuuskonferenssiin. Tätä kansalaisyhteiskunnan aktivismia alettiin kutsua ”Helsingin omaksitunnoksi”
Tämä on ollut – ja on yhä – ETYK:n ja Etyjin arvo: osallistumalla Helsingin prosessiin kansalaiset osallistuivat yhä enemmän ihmisoikeusaktivismiin, aseidenriisuntakeskusteluihin, rauhanpolitiikkaan, ympäristöpolitiikkaan ja muuhun. Heillä oli uusia mahdollisuuksia osallistua kokonaisturvallisuuteen, inhimilliseen turvallisuuteen ja laajaan turvallisuuteen.
Jos Etyj:iä uudistetaan Yhdysvaltojen ja Venäjän toiveiden mukaisesti, Suomi tarvitsee jälleen kansalaisia nostamaan esiin keskeisiä teemoja, kuten ihmisoikeuksia ja ympäristöä, ja ylläpitämään vuoropuhelua näistä teemoista – aivan kuten kylmän sodan aikana.
Yhdysvaltain ulkoministeriön entinen strategiayksikön johtaja Michael Kimmage totesi äskettäin: ”Jotta demokraattinen valtio voisi toimia tehokkaasti kansainvälisellä areenalla, sen kansalaisten on oltava hyvin perillä asioista”. Ja hyvin perillä tarkoittaa muutakin kuin vain uutisten lukemista ja kuuntelemista. Itse ajattelen, että hyvin informoidut kansalaiset voivat osallistua tehokkaammin turvallisuuspolitiikkaan ja siten olla erittäin arvokas osa ulkopolitiikkaa. Osallistuminen ja keskustelu ovat myös tärkeitä kansallisten arvojen kehittymisen kannalta, mikä on tärkeää arvopohjaiselle realismille.
Näin Helsingin omatunto tulisi herättää henkiin, Etyjissä ja yleisemmin kansainvälisessä politiikassa.
Kiitos.”