”N-sana”, Impivaara ja historian etiikka

Teemu Keskisarjan puheenvuoro eduskunnassa 6.9.2023 hämmensi. Kun Keskisarja ja Riikka Purra seuraavana päivänä selittivät Keskisarjan puhuneen nimenomaan historioitsijana, koin, että asiaa on pakko kommentoida. Käsitehistoria edellyttää sanojen ja käsitteiden historiallisuuden ymmärtämistä.

Keskisarjan valtakunnan ykköspaikalla esittämän historiantulkinnan mukaan 1800-luvun suomalaiset olivat ”Pohjolan n- – eitä”. Hän katsoo medialle antamassaan selityksessä voivansa käyttää n-sanaa, koska sillä ei Suomessa ollut historiallista painolastia joka tekisi siitä halventavan puhuttaessa menneistä ajoista. Ei pidä paikkaansa! Kun avaa Otavan tietosanakirja vuodelta 1906, hakusana ”n- -” saa pitkän selvityksen, jonka mukaan ”n – – it”  ”levittävät omituista vastenmielistä hajua” ja ovat ulkonäöltään, toimintatavoiltaan ja yhteisölliseltä käyttäytymiseltään kaikin puolin kehittymättömämpiä kuin ”me”. Häveliäisyys estää minua lataamasta tähän tietosanakirjan ”n- -eitä” halventavaa adjektiivipatteria, jonka lukutaitoiset esivanhempamme oppivat liittämään  ”n- – ihin”. On katteetonta olettaa, että ”n- – ” olisi ollut heille vain objektiivinen kategoria. N-sanaa painolasteineen käytti lounaissaaristossa vielä 15 vuotta sitten vanha luotsileski, joka kauppa-autolla juoksi pakoon afroamerikkalaista naisvierastani ja päästyään veneensä turvaan huohotti: ”Jestas. kun mää astusin tosta kauppa-autosta, täsä oli n- -. Hyvä jumala mitä mää ollenkaan olisin tehny, jos mää olisin ollu täsä yksinäni.” 

Emme voi mitään sille, että historian vanhoissa lähteissä ja esityksissä sana  ”n- -” esiintyy, mutta postkoloniaalisen, ihmisoikeussopimuksiin sitoutuneiden sukupolvien ajan esityksissä sitä ei ole korrektia käyttää. On moitittavaa, että Keskisarja historioitsijana käyttää impivaaralaiskuvauksessaan n-sanaa vanhoin mielleyhtymin.

Keskisarjan eduskuntapuheen varsinainen sisältökin hämmensi. Hän arvioi, että suomalainen maalaisrahvas oli ennen J. V. Snellmania puolustuskyyttömien impivaaralaisten joukko, joka yhtä vähän kuin heidän jälkeläisensäkään on sortanut ketään. Keskisarja ei historioitsijana näytä tunnustavan sitä varsin rikasta tutkimusta, jonka mukaan myös suomalaiset osallistuivat välillisesti ja osin suoraankin siirtomaiden riistoon, vaan pitäytyy kansalliseen uhriutumiskertomukseen kuten fennomaani Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen aikanaan.

Ammattiylpeydestään kiinni pitävän historioitsijan ei politiikan mittelöissäkään sovi unohtaa historian etiikkaa. Hänen odotetaan lähestyvän kunnioittavasti niin menneisyyden ihmisiä kuin oman aikansa yleisöä. Afrikkalaiset kuten myös impivaaralaiset olivat aikanaan muutakin kuin apaattisia uhreja ja odottavat historiankirjoittajien antavan heille siitä tunnustusta.