Perjantaina 7.4.2017 järjestimme keskustelutilaisuuden Kolonialismin perintö kehitysyhteistyössä. Tilaisuus keräsi Helsingin Hakaniemeen noin 130 tutkijaa, kansalaisjärjestötoimijaa, opiskelijaa, aktivistia ja muita aiheesta kiinnostuneita.
Keskustelutilaisuus alkoi Åbo Akademin professorin Holger Weissin alustuksella, jossa hän loi lyhyen katsauksen siihen miten siirtomaavallan aika vaikutti yhteiskunnalliseen kehitykseen Afrikan mantereella. Mukana keskustelemassa kolonialismin perinnöstä kehitysyhteistyössä olivat myös African Care ry:n puheenjohtaja Batulo Essak, ulkoasiainministeriön kehityspoliittisena neuvonantajana työskentelevä Leena Akatama sekä entinen kehitysministeri ja Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja Pekka Haavisto. Tilaisuuden moderaattorina toimi Helsingin yliopiston kehitysmaatutkmuksen emeritusprofessori Juhani Koponen. Koponen on tutkimuksissaan käsitellyt paljon nimenomaan kehitysapuun liittyviä kysymyksiä.
Tilaisuuden tarkoituksena oli herättää keskustelua siitä miten kolonialismin perintö edelleen vaikuttaa kehitykseen entisissä siirtomaissa ja miten tämä kaikki heijastuu kehitysyhteistyöhankkeisiin myös Suomessa. Vaikka Suomi ei missään vaiheessa historiaansa ole ollut siirtomaavalta, olemme me hyötyneet siirtomaavallan mekanismeista ja perinnöstä taloudellisesti ja poliittisesti länteen integroituneena maana. Siksi myös meidän suomalaisten on tärkeää pohtia näkyykö kolonialismin ajan perintö omissa käsityksissämme ja käytännöissämme kun teemme yhteistyötä entisten siirtomaiden kanssa.
Kehittämistä riistämistä varten
Holger Weiss aloitti tilaisuuden esittelemällä kuulijoille siirtomaavallan ajan historiaa Afrikassa. Kolonialistinen järjestelmä perustui Afrikan mantereen resurssien – kuten raaka-aineiden ja työvoiman – valjastamiseen Euroopan kehityksen hyväksi. Siirtomaavallat kehittivät siirtomaitaan voidakseen riistää niitä ja saadakseen maiden resurssit tehokkaammin omaan käyttöönsä. Kolonialismi ja sen mekanismit altistivat siirtomaat myös globaalin talouden suhdanneheittelyille. 1930-luvun talouslama aiheutti sosiaalisia ongelmia myös siirtomaissa ja ympäri Afrikan mannerta esiintyi nälänhätiä ja voimakasta köyhtymistä.
Kolonialismin aikana vanhat eliitit syrjäytettiin vallasta ja niiden tilalle asetettiin uusi, länsimainen eliitti. Siirtomaavaltioilla ei kuitenkaan ollut omaa poliittista tai taloudellista päätäntävaltaa. Ne olivat näennäisvaltioita, jotka palvelivat emämaansa tarpeita omien asukkaiden tarpeiden kustannuksella. Siirtomaat kärsivät päätäntävallan puutteen lisäksi kroonisesta rahapulasta minkä takia oman maan ja yhteiskunnan kehittämiseen ei voitu panostaa. Verovarat menivät eurooppalaisten emämaiden kassaan ja ainoa tapa saada rahaa yhteiskunnan kehittämiseen oli ottaa laina emämaasta.
Siirtomaavaltiot pakotettiin myös osallistumaan rahatalouteen erilaisten raha- ja verouudistusten avulla. Afrikassa oli olemassa omia rahayksikköjä, jotka kaikki mitätöitiin siirtomaavallan alussa ja ihmiset pakotettiin käyttämään eurooppalaista rahaa. Jotta siirtomaiden resurssit saataisiin paremmin käyttöön, raaka-ainetuottajat vaativat siirtomaavaltioita panostamaan infrastruktuurin kehittämiseen. Samaan aikaan raaka-ainetuottajien eliitti pysytteli kuitenkin siirtomaiden poliittisen kulttuurin ylä- tai ulkopuolella.
Armeijalla oli siirtomaavallan aikana suuri merkitys yhteiskuntarauhan säilyttäjänä ja tämä ongelmallinen rooli näkyy edelleen useissa entisten siirtomaiden yhteiskunnissa. Kolonialismin aika toi mukanaan nopean ja raskaan yhteiskunnallisen muutoksen ja toi päätökseen afrikkalaisten valtiomuotojen kehityksen vain korvatakseen ne eurooppalaisella siirtomaavaltion mallilla. Monet afrikkalaiset poliittiset johtajat ovatkin omaksuneet siirtomaavallan ajan jälkeenkin käsityksen armeijasta merkittävänä yhteiskuntajärjestyksen ylläpitäjänä. 1960- sekä 1970-lukujen vallankaappauksien aikaan armeija katsoi usein olevansa ainoa taho, joka voi pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja reagoi sen mukaisesti.
Siirtomaavallan aika on ensimmäinen ajanjakso Afrikan mantereen historiassa, jolloin koko Saharan eteläpuolinen Afrikka jakoi yhteisen kokemuksen. Panafrikkalaisuuden aate kasvatti suosiotaan maailmansotien välisenä aikana niin Afrikan mantereella kuin maailmanlaajuisestikin afrikkalaisen diasporan keskuudessa. Toisen maailmansodan jälkeen alkanut siirtomaavallan alasajon ja Afrikan valtioiden itsenäistymisen ajanjakson aikana myös kuva Afrikasta alkaa jakautua ja monipuolistua. Useat afrikkalaiset ajattelijat kehittivät afrikkalaisten omakuvaa ja itsetietoisuutta.
Nyt – puoli vuosisataa järjestelmän purkautumisen jälkeen – keskustellaan yleisesti siitä mitä siirtomaavallan ajan perinnöstä on jäljellä. Jotkut ovat taipuvaisia ajattelemaan, että kolonialismin perinnöllä ei voi enää selittää Afrikan mantereen yhteiskunnallisia ongelmia, sillä järjestelmä kesti verrattain lyhyen aikaa ja se purettiin jo kauan aikaa sitten. Siirtomaavallan aika oli kuitenkin lyhytikäisyydestään huolimatta merkittävä ajanjakso Afrikan historiassa ja sen perintö vaikuttaa monissa mantereen valtioissa yhä. Kolonialismin aikana muovattiin ja luotiin monien Afrikan nykyisten yhteiskuntien taloudelliset ja poliittiset rakenteet ja aikakausi oli merkittävä myös globaalin talousjärjestelmän muovautumisen kannalta.
Siirtomaavaltioiden rakenteet vaikuttavat yhä
Miten siis voimme ottaa tämän lyhyen, ja Afrikan valtioiden rakenteita voimakkaasti muovanneen, ajanjakson huomioon kun teemme yhteistyötä entisten siirtomaiden kanssa? Miten kolonialismin perintö näyttäytyy suomalaisille asiantuntijoille, jotka ovat työskennelleet eri tasoilla kehitysyhteistyöhankkeiden parissa? Entä miten eroavat suomalais- ja afrikkalaistaustaisten kehitysyhteistyöasiantuntijoiden kenttäkokemukset kehitysyhteistyöhankkeiden parissa? Näitä kysymyksiä asiantuntijapaneelimme pohti professori Weissin alustuksen pohjalta.
Pekka Haavisto totesi siirtomaavallan ajan istuttaneen moneen afrikkalaiseen valtioon eurooppalaisen luokkayhteiskunnan. Useissa maissa eliitti lähettää lapsensa koulutettavaksi kalliisiin länsimaalaisiin kouluihin, eivätkä he näe tarpeelliseksi panostaa oman maan korkeakoulutuksen tason kasvattamiseen tai kaikille yhteiskuntaluokille saavutettavissa olevaan peruskoulutukseen. Haavisto huomautti, että ehkä pohjoismaalainen tasa-arvoajattelu ja koulutusmalli voisi hyödyntää myös Afrikan maita pääsemään yli tästä haitallisesta ja epätasa-arvoistavasta ajattelumallista.
Myös Leena Akatama jakoi Haaviston näkemyksen siitä, että nykyinen afrikkalainen luokkayhteiskunta toisintaa hyvin kolonialismin ajan kokemusta. Maiden sisäiset luokkaerot ovat valtavat ja eriarvoisuus suurta. Esimerkiksi alemman keskiluokan Sambiassa 60 prosenttia ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella, mikä kertoo hyvin siitä, että makrotason talousluvut eivät anna aina kattavaa kuvaa maan kehityksen ja vaurauden tasosta. Akatama huomautti myös, että afrikkalaisen rikkaan eliitin lisäksi eurooppalaiset ovat edelleen etuoikeutetussa asemassa kehitysmaissa vaikka siirtomaavallan aika onkin päättynyt.
Länsimaalaiset avustustyöntekijät kokevat Akataman mukaan usein keskustelun kolonialismista ja sen perinnöstä epämukavana ja hankalana. Kansainvälisten asiantuntijoiden huomattavasti korkeampia palkkoja sekä eristäytymistä omille asuinalueilleen luksusolosuhteisiin selitetään – usein perustellusti – esimerkiksi turvallisuudella. Akataman mielestä olisi kuitenkin ajoittain hedelmällistä pysähtyä miettimään, onko asetelmassa jotain tuttua ja voisiko sitä pyrkiä purkamaan. Epämukavuudesta huolimatta kolonialismin perinnöstä olisi hyvä keskustella enemmän sillä historia vaikuttaa lähtötilanteena aina taustalla.
Batulo Essak jakoi Akataman käsityksen länsimaisten ja paikallisten kehitysyhteistyöasiantuntijoiden epätasa-arvoisesta asemasta. Hänen mukaansa kehitysyhteistyöprojekteissa ei usein juurikaan arvosteta paikallista osaamista tai paikallista tapaa tehdä asioita. Hän totesi siirtomaavallan ajan myös vieneen Afrikan mailta luottamuksen omaan osaamiseensa sekä omien kulttuuriensa vahvuuksiin. Tämä kokemus vain vahvistuu kun länsimaiset rahoittajat saavat päättää kehitysyhteistyöhankkeiden toteuttamisesta ja määrittää työskentelykulttuurin. Hän huomautti, että mikäli Afrikan maat olisivat saaneet itse kehittää omaa yhteiskuntaa, hallintoa ja koulutusjärjestelmää alusta saakka, olisi perinteitä varmasti kunnioitettu enemmän. Tällöin myös erilaiset instituutiot, kuten koulutusjärjestelmä ja julkishallinto, nauttisivat suurempaa luottamusta kansalaisten keskuudessa sillä he kokisivat ne omikseen.
Kolonialismin perintö näkyy monella tasolla
Yhteiskunnallisten rakenteiden lisäksi kolonialismin aika on eittämättä vaikuttanut myös Afrikan valtioiden sisäisiin sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin suhteisiin. Leena Akatama huomautti, että usein keskustellessamme siirtomaavallasta, puhumme hallinnon ja kaupan rakenteista, mutta ihmisten välinen sosiaalinen kanssakäyminen jää vähemmälle huomiolle. Siirtomaavallan ajan kollektiivinen trauma jää usein käsittelemättä eikä kehitysyhteistyössä usein osata ottaa sitä huomioon.
Tähän käsittelemättömään kollektiiviseen traumaan panelistimme olivatkin törmänneet usein käytännön työssä. Pekka Haavisto muisteli ottaneensa esille Afrikan unionin kokouksessa Kiinan Afrikan mantereella harjoittaman uuskolonialismin. Hänelle oli vastattu, että eurooppalaisilla ei ole oikeutta tulla saarnaamaan afrikkalaisille kolonialismista. Leena Akatama totesi, että kolonialismin ajan sorrosta johtuvat vakavat traumaattiset kollektiiviset kokemukset on tärkeä huomioida. Nämä kokemukset siirtyvät sukupolvelta toiselle ja jäävät elämään yhteiskunnassa.
Yleisön joukossa istunut Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen halusi kiinnittää paneelin huomion myös siihen kolonialistiseen ajatteluun joka vaivaa koko kehitysyhteistyöstrategioiden suunnittelua. Usein keskitytään kehittämään demokratiaa ja tasa-arvoa ainoastaan entisissä siirtomaissa eikä poistamaan etelän ja pohjoisen välisten suhteiden epädemokraattisuutta.
Myös Jyväskylän yliopiston kansainvälisen kehitystyön professori Jeremy Gould jakoi paneelimme näkemyksen siitä, että kolonialismin perintö näkyy yhä kehitysyhteistyössä. Hän huomautti, että taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden perinnön lisäksi kolonialismi loi siirtomaavaltoihin episteemisen järjestelmän. Tässä tietohierarkiassa valkoisten eurooppalaisten tieto arvioitiin oikeaksi ja kaikki muu tuomittiin näennäiseksi tiedoksi. Hän totesi myös kolonialismin perustuneen aikansa liberalistisiin arvoihin, vaikka käytännössä siirtomaavaltioiden asukkaita kohdeltiin äärimmäisen epätasa-arvoisesti. Nykyajan kehitysyhteistyössä hän näkee myös paljon samoja mekanismeja. Nykyään puheissa korostetaan usein kumppanuutta ja omistajuutta, mutta todellisuudessa paikalliset asiantuntijat eivät pääse mukaan päätöksentekoprosesseihin.
Rauhankasvatusinstituutin kanssa suomalaista kehitysyhteistyömateriaalia tutkinut Warda Ahmed kommentoi kiinnittäneensä huomiota siihen kuinka myös suomalaisilla järjestöillä on tapana korostaa omaa tärkeyttään ja osaamistaan entisten siirtomaiden elinolojen parantamisessa. Hänen mukaansa järjestöillä on taipumus esittää itsensä korvaamattomina toimijoina kehitysmaissa, joissa nälänhädät, sairaudet ja kouluttamattomuus olisivat vielä suurempia ongelmia ilman näiden eurooppalaisten tahojen panosta.
Pohdintaa ja keskustelua yleisön joukossa herättivät myös kysymys yritysyhteistyöstä tai markkinavetoisesta kehitysyhteistyöstä nykyajan kolonisaationa, kysymys Suomen saamelaisiin kohdistamasta kolonisaatiosta, kehitysyhteistyöhankkeiden toteutuksen lyhytjänteisyys sekä erilaisten arvojen universaalius. Lisäksi monta osallistujaa pohditutti myös kysymys siitä miksi jotkut alueet ja valtiot tuntuvat päässeen helpommin yli siirtomaavallan ajasta kun taas toisissa perintö on yhä läsnä niin monella tavalla. Näissä ja monissa muissa esille nousseissa kysymyksissä ja teemoissa riittää varmasti keskusteltavaa myös tulevaisuudessa ja yleisön aktiivinen osallistuminen tilaisuudessa kertoo, että kiinnostusta kolonialismin perinnön käsittelyyn löytyy varmasti myös jatkossa.
Yhdistyksemme tulee jatkamaan työskentelyä näiden teemojen parissa ja tulemme käsittelemään varmasti syksyn tilaisuuksissamme myös kolonialismia muodossa tai toisessa. Mikäli sinulla on ajatuksia tai toiveita tulevien keskustelujen aiheista tai haluat tehdä kanssamme yhteistyötä, olethan meihin rohkeasti yhteydessä.
Jenni Laakso
Pääsihteeri, Historioitsijat ilman rajoja Suomessa ry
Edit 23.4.2017
Lue lisää raportteja tilaisuudestamme:
Mimosa Hedberg: Pekka Haavistolle ihmeteltiin Afrikassa: ”Etkö tajua luokkaeroja?” (Kepa.fi, 19.4.2017)
Teija Laakso: Kolonialismi kummittelee yhä Euroopan ja Afrikan suhteissa (maailma.net, 20.4.2017)
Veikko Somerpuro: Kuinka paljon afrikkalaisesta rasismista on Euroopan vikaa? (Maailman kuvalehti, 24.04.2017)
