Oula Silvennoinen

Vaikka historian tutkimus on itsessään epätarkka työkalu, on se myös ainoa sellainen selvitettäessä mistä tulemme, missä olemme ja minne olemme menossa. Tulevaisuuteen emme voi nähdä, joten menneisyyden rooli on erittäin tärkeä.

Akatemiatutkija ja Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti Oula Silvennoinen on tutkimuksessaan keskittynyt Suomen 1900-luvun historian hankaliin ajanjaksoihin. Oula käsittelee tutkimuksessaan aiheita, jotka herättävät edelleen ihmisissä voimakkaitakin eriäviä mielipiteitä, kuten sota-aikaa, Suomen yhteistyötä kansallissosialistisen Saksan kanssa sekä suomalaisen fasismin historiaa. Vuonna 2016 Oula julkaisi, yhdessä Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen kanssa, teoksen Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airueet, josta kolmikolle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2017.

“Minua on aina viehättänyt mahdollisuus nähdä historia tarinana. Historia voi olla monisyistä ja sekavaa, mutta sieltä nousee esille kiinnostavia kehityskulkuja ja teemoja”, kertoo Oula ja jatkaa: “Tässä piilee myös historian tärkeys. Vaikka historian tutkimus on itsessään epätarkka työkalu, on se myös ainoa sellainen selvitettäessä mistä tulemme, missä olemme ja minne olemme menossa. Tulevaisuuteen emme voi nähdä, joten menneisyyden rooli on erittäin tärkeä”.

Oula kertoo pyrkineensä koko uransa etsimään eräänlaista konsilienssia: “Uskon, että kun asioita selvitetään riittävän tarkkaan, ne alkavat selviytyä. Tieto lisää inhimillistä ymmärrystä ja sen ymmärryksen kautta voidaan etsiä sopua.” Yhdistyksemme Oula näkee hyvänä askeleena kohti tätä työtä.

Oula on ollut mukana yhdistyksessä perustamiskokouksesta saakka. Oula kertoo myös toukokuussa 2016 Helsingin yliopistolla järjestetyn kansainvälisen verkoston perustamiskonferenssin jääneen elävästi mieleen. “Helsinkiin saapuneiden ihmisten määrä, kiinnostus yhteistä asiaa kohtaan sekä mielenkiintoiset keskustelut loivat uskoa siihen, että verkoston perustaminen on askel oikeaan suuntaan ja sen työ tulee olemaan arvokasta tulevaisuudessakin”.

Mikäli haluat saada kutsut tapahtumiimme suoraan sähköpostiisi, liitythän tapahtumakutsujen sähköpostilistalle.

PL 54 (Snellmaninkatu 14 c)
00014 Helsingin yliopisto

Seuraa somessa: