Tavoitteitamme pyrimme toteuttamaan muun muassa järjestämällä keskusteluja niin asiantuntijoiden kuin laajemman yleisön kesken, osallistumalla julkiseen keskusteluun, tekemällä omaa, aihepiiriin liittyvää julkaisu- ja tutkimustoimintaa sekä ottamalla osaa erilaisiin rauhanvälitysprosesseihin. Tarkoituksena on luoda Suomen yhdistyksen ympärille kansainvälinen verkosto, jonka jäsenet eri maissa, yhteistyössä ja itsenäisesti, pyrkivät edistämään HIRS:in tavoitteita.
On korkea aika että eri maiden itsenäiset historioitsijat yhdistävät voimansa ja tarjoavat osaamisensa ja kokemuksensa ulkoisten ja sisäisten konfliktien ehkäisyyn sekä konfliktinjälkeiseen hallintaan. Historioitsijoita voi ja tulee käyttää sovittelutyön tukena ja asiantuntijuudellaan he voivat auttaa tuomaan vastapuolten näkemyksiä lähemmäksi toisiaan.
Järjestimme 19.-20.5.2016 Helsingin yliopistolla kansainvälisen konferenssin ‘Historians without Borders: The Use and Abuse of History in Conflicts’. Konferenssin päättävässä yhteistilaisuudessa perustettiin kansainvälinen Historioitsijat ilman rajoja -verkosto ja allekirjoitettiin sen toimintaa ohjaava deklaraatio, jolla on jo satoja allekirjoittajia. Kokouksessa myös nimitettiin verkoston työtä koordinoiva komitea.