Tässä faktaa Kallion ns. sovintopuheesta. Uutista lehdissä siitä ei ollut, mikä on ymmärrettävää: sen ajan lehdet eivät tällaisista puheista uutisia tai selostuksia tehneet – niiden toimituksissa oli yleensä pari kolme ihmistä. Omat lähteeni olivat Kallion muistikalenterit ja kirjeenvaihto vaimonsa kanssa sekä maininnat tuosta puheesta eri julkaisuissa.
Kun Kallio vapunaattona 1918 pääsi kotiinsa pitkien piinallisten kapinaviikkojen jälkeen, hänet otettiin sekä Ylivieskassa että Nivalassa vastaan sotilaallisin juhlallisuuksin. Yksi juhlatilaisuuksista pidettiin kotitalon, Heikkilän, pihapiirissä. Siellä mm. eräs poikansa Oulun valtauksessa menettänyt äiti vaati Kalliolta: punikit pitää ampua kaikki. Kallio vastasi tyttärensä Kertun (s. 1907) muistin mukaan: ”Ei niin, vaan meidän pitää rakentaa tätä maata yhteiseksi isänmaaksi, nekin ovat jonkun äidin poikia ja tyttöjä”.
Myös kirkossa hän puhui ”sovinnon sanoja yllätykseksi kaikille. Siinä hän oli johdonmukainen – ennemmin aina armo kuin kosto, oli kypsynyt hänen toimintalinjakseen jo kapinaviikkoina piilopaikassa; tuolloin hän oli kirjoittanut laajoja pohdintoja kapinan syistä ja seurauksista. – Koston ajatukset eivät olleet nivalalaisille valkoisille vieraita, eikä Kallion puhe kaikkia miellyttänyt.
Kirjeessään Kaisalle 9.5. Kyösti Kallio kysyi: ”Mitä siellä Nivalassa on tuumittu puheestani. Luultavasti olisi odotettu tuomihtevampaa kantaa.” Vastaus kertoi, että niin olisi moni odottanut. ”Onpa vähän liika kauas mennyt”, muisteli lanko Heikki Kivimäki monen kuulijan arvelleen. Sosialistiksikin oli häntä kutsuttu, mikä sai Kallion tuohtumaan: ”Vai sosialisti! Voi raukkoja, jotka eivät näe muuta kuin koston. Olisi sekin ollut näytelmä, jos minä hallitusmiehenä olisin ulvonut susien kanssa. Sydämessään näkevät he minussa yhteiskunnan rakentajan pistimienkin vallitessa”.
– Toki toisenlaistakin palautetta tuli. Niilo Liakka, Kallion ystävä ja edustajatoveri, kirjoitti hänen muistojulkaisussaan, kuinka Nivalan kirkkoherra kertoi puheen jälkeen häpeävänsä sitä, ettei ollut kapinan aikana ”jaksanut saarnoissaan kohota niin inhimilliselle kannalle” kuin ”talvikauden hengiltä pantavaksi uhattuna ollut mies oli teroittanut sovinnollisuuden välttämättömyyttä ja säälivää kohtelua harhautuneiden osaksi”.
Seuraavana päivänä, 6.5., Kallio piti (muistikirjansa mukaan) samansisältöisen puheen Nivalan Raudaskoskella ja palasi sitten Helsinkiin.
Urho Kittilä kirjoitti Heräävä Maaseutu Vi:n [1956] artikkelissa maalaisliiton eheytysohjelmasta, jonka ”Kyösti Kallio heti veljessodan jälkeen toi julki puheessaan Nivalassa. Sen mukaan ”meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia”. Kittilä ei sano, että lause olisi sanottu Nivalan kirkon puheessa, mutta siihen ”heti veljessodan jälkeen” viittaa.
Siihen se on myös vakiintunut, ja siihen sen sijoitin elämäkerrassani, jossa sanoin hänen tuolla lauseella ”kiteyttäneen sovintoajatuksensa”. Mitään kirjoitettua puhetta ei lähteenäni ollut. On mahdollista, että Kallio joko on puhunut vapaasti tai että hänellä oli tukisanaliuska, kuten usein oli, mutta sekään ei liene missään säilynyt.
Sen sijaan on säilynyt kokonaan kirjoitettuna se pitkä (ainakin tunnin kestänyt) puhe, jonka Kallio piti Nivalan nuorisoseuran kokouksessa 26.12.1918. Se on julkaistu ainakin Ahti Raivion toimittamassa ”Säkeniä itsekasvatustyön ahjosta” 1975.
Tuossa puheessa Kallio kertaili vuoden 1918 tapahtumia tuomiten varsin jyrkin sanoin sekä punakapinan että monarkistien hankkeet. Tämän puheen lopussa on seuraava virke: ”Koko punainen kapina oli laittomuuden ja vihan pohjalle rakennettu. Se kukistettiin, mutta lyödyt haavat ovat syvät molemmin puolin, ja niiden hoito vaatii taitoa ja siveellistä ryhtiä. – – Meidän täytyy koettaa työskennellä niin, ettei täällä olisi jatkuvasti valkoisia ja punaisia, vaan Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä”.
Tätä kohtaa siteerasi V.J. Sukselainen Maalaisliiton 40-vuotisjuhlakirjassa [Heräävä Maaseutu V, 1946] nimenomaan mainiten, että se oli pidetty Nivalan nuorisoseuralle. Myös Lauri Kulmala siteeratessaan lausetta [Heräävä Maaseutu VII, 1967] sanoo kuinka nuo sanat ”jo tapaninpäivänä 1918 kantautuivat Nivalan nuorisoseurantalolta”.
Onko siis Kallion sovintosanoman ydinlause sanottu Nivalan kirkossa 5.5. vai vasta Nivalan nuorisoseuran talossa 1918?
Todennäköisenä pidän, että nuo sanat suunnilleen noin on sanottu jo kirkossa. Siihen viittaa myös nuorisoseuralle pidetyn puheen muotoilu: on ”koetettava työskennellä” – – – ja jatkuvasti valkoisia ja punaisia. Ilmapiiri joulukuussa 1918 antoi itse asiassa vähemmän aihetta optimismiin kuin toukokuussa. Kun Kallio kirkossa painotti, ettei tullut kostaa, hän joulukuussa 1918 tiesi, että neuvoa ei ollut noudatettu.
Se, mitä Kyösti Kallio Nivalan kirkossa sovinnosta ja kostosta pidättymisestä sanoi, ei ole ”myytti”, vaan todellisuutta, eikä ilmaisu sisällöltään poikkea siitä, mitä hän nuorisoseurantalolla runsaan puolen vuoden kuluttua ”todistettavasti” sanoi, olipa hän käyttänyt täsmälleen tuota paljon siteerattua ilmaisua tai ei.
Kari Hokkanen
Professori, Kyösti Kallion elämäkerran kirjoittaja